Alkujaan olen opiskellut Kauhajoen Maatalous opistolla tuotantoeläintenhoitajaksi ja valmistunut vuonna 2020. Olen aina pitänyt eläimistä ja halunnut työskennellä niiden kanssa. Kun opiskelemaan hain olisin halunnut lähteä opiskelemaan hevospuolen alaa, mutta niihin kouluihin oli niin paljon matkaa että valitsin lähempänä olevan koulun. Vielä joskus aijon lähteä opiskelmaan hevospuolta. Paljon on vielä paljon unelmia mitä haluan toteuttaa opiskelujen suhteen.
Hevoshieroja opinnot alkoi kiinnostamaan jo ennen kun olin valmistunut eläintenhoitajaksi. Halusin opiskella jotain hevos alaa ja tämä osui silmään. Ja halu auttaa hevosia joilla on lihasten kanssa ongelmia.
Hevoset ovat olleet lähellä sydäntä jo pienestä lähtien. Aina on tallilla vietetty aikaa, kun on ollut mahdollista. Omassa hevosesta unelmoin yli 10 vuotta ennen, kun sellaisen hankin. Nyt mulla on 6 vuotias islanninhevos ruuna.
Heppailuistani päivitän instagramissa @elamaahevostenkans ja tiktokissa @elamaahevostenkans_ .
Koirat ovat olleet osa mun elämää ihan pienestä lähtien. Oman koiran sain, kun olin 11 vuotias. Mimi on jo 11 vuotias toy/kääpiövillakoira. Mimin kanssa ollaan yhdessä harrastettu nuorempina pääasiassa agityä. Nyt Mimi viettää eläkepäiviä rauhallisesti kotona nukkuen ja välillä kissan kanssa leikkien. Haaveissa olisi joskus hankkia itselleni islanninlammaskoira tai jakutianlaika koira.Koirahieroja opinnot rupesi kiinnostamaan, kun käytin omaa koiraa hieronnassa ja se rupes kiinnostamaan itse miten voisi auttaa omaa koiraa ja muita koiria.
Teen koirahierontoja omassa työtilassa Kauhajoella Aronkylässä ja myös kotikäyntejä Kauhajoella ja lähialueilla. Hevoshierontaja teen Kauhajoella ja lähialueilla. Kauemmaksi pystyn myös lähtemään jos on useampi hierottava koira tai hevonen. Kaikki hinnat ja lisätiedot löytyy hinnastosta, ajanvarauksesta ja yhteisteidoista sivuilta blogi tekstin yläpuolelta.